Luonto oli järjestänyt jäälle koristeet.
Sunnuntai aamusta pistin pyörän lämmitykseen ja aikani touhuttua sain koneen käyntiin. Pakkasta oli -17 astetta. Lämmitin termariin juotavat ja puin ajokamat päälle. Ajelin joelle ja tein muutamia kairauksia ja julistin jään kantavaksi.
Muuten oli mukava ajella, mutta naaman suojaukseen pitäisi hieman panostaa.
Ajelin rinkiä ja testailin pitoa kunnes huomasin takarenkaan olevan tyhjä. Lähdin käymään kotona ja aikani ilmaan renkaaseen laitettua, totesin sen olevan puhki. Varusteet päällä, pyörä saatu käyntiin ja ehkä ainut tilaisuus kiiltävällä jäällä, päätin jatkaa tyhjällä renkaalla.
Kävin muutaman kilometrin päässä alavirran suunnasssa, mutta en oikein uskaltanut jatkaa koska olin unohtanut jääpiikit kotiin. Melontaretkillä on tullut tuo joki jo senverran tutuksi, että tietää virtauspaikkoja. Koskipaikat on kuitenkin vielä auki, joten jää on virtauspaikoissa ohutta.
Saldona oli puhjennut kumi ja kadonnut ketjunkiristin. Vaikka ajelisi rauhallisesti, aina joutuu korjaamaan.
Pari vuotta sitten tulin siihen tulokseen, että endurolla ajelu on liian vaarallista ja olin valmis hylkäämään koko homman. Mietin asian uudestaan ja päädyin harrastukseen, jossa ajelen rauhallisesti tarkoituksena edetä luonnossa miestä ja konetta rikkomatta. Saa ne jotka osaavat ja uskaltavat ajella kovasti.
Tunsin riittävää riemua ajellessani rinkiä ja seikkailessani joen reunaa pitkin, odottaen jään pettävän alla hetkellä minä hyvänsä.
ajelua jäällä
Kiva vika löyty Jumperista.
Takarenkaasta oli rakenne pettänyt. Olihan tuo jo aika kulunutkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti