sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Retkeilyä joella

Lauantaina koirien ulkoilutuslenkillä totesin joen olevan kunnolla jäässä. Jään paksuus oli silmämääräisesti arvioiden noin 15-20 senttiä ja parasta teräsjäätä.



Luonto oli järjestänyt jäälle koristeet.


Sunnuntai aamusta pistin pyörän lämmitykseen ja aikani touhuttua sain koneen käyntiin. Pakkasta oli -17 astetta. Lämmitin termariin juotavat ja puin ajokamat päälle. Ajelin joelle ja tein muutamia kairauksia ja julistin jään kantavaksi.


Muuten oli mukava ajella, mutta naaman suojaukseen pitäisi hieman panostaa.


Ajelin rinkiä ja testailin pitoa kunnes huomasin takarenkaan olevan tyhjä. Lähdin käymään kotona ja aikani ilmaan renkaaseen laitettua, totesin sen olevan puhki. Varusteet päällä, pyörä saatu käyntiin ja ehkä ainut tilaisuus kiiltävällä jäällä, päätin jatkaa tyhjällä renkaalla.



Kävin muutaman kilometrin päässä alavirran suunnasssa, mutta en oikein uskaltanut jatkaa koska olin unohtanut jääpiikit kotiin. Melontaretkillä on tullut tuo joki jo senverran tutuksi, että tietää virtauspaikkoja. Koskipaikat on kuitenkin vielä auki, joten jää on virtauspaikoissa ohutta.
Saldona oli puhjennut kumi ja kadonnut ketjunkiristin. Vaikka ajelisi rauhallisesti, aina joutuu korjaamaan.

Pari vuotta sitten tulin siihen tulokseen, että endurolla ajelu on liian vaarallista ja olin valmis hylkäämään koko homman. Mietin asian uudestaan ja päädyin harrastukseen, jossa ajelen rauhallisesti tarkoituksena edetä luonnossa miestä ja konetta rikkomatta. Saa ne jotka osaavat ja uskaltavat ajella kovasti.
Tunsin riittävää riemua ajellessani rinkiä ja seikkailessani joen reunaa pitkin,  odottaen jään pettävän alla hetkellä minä hyvänsä.

ajelua jäällä


Kiva vika löyty Jumperista.


Takarenkaasta oli rakenne pettänyt. Olihan tuo jo aika kulunutkin.


lauantai 18. tammikuuta 2014

Pakkasta

Sitä on nyt piisannut, mutta ei vaikuta tekemisen määrään. Tilasin viikolla Jumperiin vetonivele ja aloitin valmistelut. Piti saada nosturi vapaaksi, joten päätin siirtää paatin ulos. Majori sai siirtyä taivasalle. Keskiviikkona oli jotain 9 astetta pakkasta, silti yllätyin kun Major suostui lähtemään ilman lämmitystä käyntiin.


Vedin pressun päälle, saa odottaa tuossa kevättä.

Kävin ostamassa projektiin takavanteen. Piti takahaarukka kääntää. Linkun kiinnike täytyy leikata irti ja kiinnittää uudelle toiselle puolelle.


Tuo on Kawasaki KLR:lstä. Oli melko kallis, mutta nyt pääsen rakentamaan runkoa tosissaan.


Ketjuista tulee melko pitkät, joten linja on saatava suoraksi.

Perjantaina lähdin hakemaan Jumperin vetoniveltä kyliltä ja kun ilma oli hieno, ajattelin hieman kierrellä hiekkateillä. Pakkasta oli -17 astetta, joten puin aika reilusti.


Lumisella tiellä on kiva, mutta melko raskas polkea.


Olin tehnyt termariin omatekoisesta mehusta ja hunajasta voimajuomaa. Olin ekalla taukopaikalla aivan hiestä märkä. En viitsinyt keventää, koska ajattelin testa uutta alusasua. Täytyy olla repussa kuivat vaatteet, jos joutuu jalkamieheksi. Hiestä märkanä tuolla voi kylmettyä melko lyhyessä ajassa.


Pakkasella liikkuminen on todella mieluista puuhaa. Ei oikeastaan harmita paljoakaan, vaikkei hiihtämään pääsekkään, kun on löytänyt tuon talvipyöräilyn.
Uusi asu oli loistava. Nyt alkaa olla varusteet kunnossa. Tuollainen parin kympin reissu on aika sopiva, siihen menee noin puolitoista tuntia.

Aloitin Jumperin nivelen vaihdon purkamalla perjantaina iltapäivästä vetoakselin pään näkyviin ja samalla pystyin varmistumaan osan oikeellisuudesta.


Jarrusatulaa ei ollut vielä koskaan irroitettu, itku olisi tullut ilman nosturia.
Auton nostoa edelsi melkein kahden tunnin lämmitysoeraatio. Nosturin öljyt, pumppu ja sylinteri piti lämmittää.


Laikkasin ja talttasin vanhan nivelen pois ja asensin uuden lauantaiaamuna. Oli raikas ilma työskennellä.


Mittari on kanalan seinässä. Tilasin haudontakonetta varten lämpötilaohjaimen, mutta se ei toiminut. Laitoin sen ulos mittariksi, voi siitä kätevästi tarkastaa, onko kylmä.



Välilaakerin kannake on kivassa paikassa, kuten myös nopeusmittarin anturi, joka toimii öljyntäyttöreikänä. Sain nivelen vaihdettua ja pauke lakkasi. Nyt on helppo availla tuota puolta kun on kuparit kierteissä ja tietää mitä on vastassa.
Auto tuli kuntoon ja pauke lakkasi.



maanantai 13. tammikuuta 2014

Remonttia ja rakentelua

Citikan lehtijouset takana oli aivan kuoleentuneet ja peräpää lepäsi pohjaanlyöntikumien varassa. Aika pompotusta oli ajaminen. En löytänyt netistä edes hintaa uusille jousille, saatikka että olisin niihin halunnut rahaa laittaa. TI-ratkaisu löytyi Subarun kierrejousista.


Tein jousenpidikkeet ja laitoin jouset väliin, hyvä tuli.

Tutkiskelin moottoripyörän runkoa ja ajattelin tehdä hieman muutoksia aikaansaannokseemme.


Rakentelin jigin, jonka saa vaaitettua. Nyt voi kaikki asennuksen tarkastaa passilla.


Varsinaiseen työvaiheeseen laitan keulan takaisin ja myös vanteet. Tulin juuri tallista, mutta ei nyt oikein voi tehdä mitään, koska sähkötyökalujen johdot menee herkästi poikki. Oli -20 pakkasta. Mies kestää kyllä, mutta työkalut ei.


Sovittelin takaiskaria paikoilleen. Tuo ei ole enduron, mutta saa tässävaiheessa kelvata.


tiistai 7. tammikuuta 2014

Innostus tuntuu iskeneen

Taas tuli rakenneltua enskaa. Noiden kannakkeiden tekoa näemmä täytyy hieman harjoitella, jotta niistä tulisi kelvollisia.


Tein yläkannakkeesta ensimmäisen version. Ainakin reikiä olisi hyvä olla koristeena ja keventämässä. Tuon yläputken takaosan rakennan uudestaan.

Muokkasin emäputken vahvikkeita uudelleen.


Etukansi ei mahdu tuohon, pitää muokata.


Uuden vinotuen hitsasin alkuperäisen putken nysään.


 Viimeistelyä vaille valmis.

Talon lämmityksestä vielä hieman. Oleellisena osana lämmittämistä on lämpötilojen tarkkaili. Käytän siihen 1-wire järjestelmää ja Logtemp-ohjelmistoa.


Vanha laadukas Fujitsun läppäri pyörittää ohjelmistoa ja kerää tietoa sarjaporttiin kytketyllä sovittimella. Seuraan kattilan ja varaajan lisäksi eläintilojen, ulko ja sisälämpötiloja. Tuo lähettää tiedot pilveen, joten voi kapulalla seurata lämpöjä etänä. Antureita on yhteensä kymmenen ja koko järjestelmä tuli maksamaan noin 15e ja on todella luotettava.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Talvi peruttu

Ilmatieteenlaitoskin oli sitä mieltä, että talvi saatetaan perua. Olin ensipakkasilla huoltanut meidän kelkan ja siirtänyt ulos odottomaan ajokelejä.


Vaikka tuolla on peite, on se silti aika märkä näillä keleillä pihalla olessaan, joten siirsin sen takaisin suuliin. Veikkaan kolmen viikon kuluttua olevan ajokelit, olkoot siihen asti sisällä.

Rakentelin hieman moottoripyörää. Tein etupäähän moottorille kannakkeet tarkkojen lujuuslaskelmien pohjalta.





Täytyy opetella osien viimeistelyä. En ole aikaisemmin tehnyt varsinaisesti vastaavaa projektia.


Täytyy varmaan hankkia ehjä moottori, jotta voi varmistua ketjulinjan olevan kohdallaan.




lauantai 4. tammikuuta 2014

Diesel-huoltoa

Huolsin veneen moottorin ja koekäytin sen. Se on mukavampi tehdä veneen ulkopuolella, kun kuitenkin nesteitä vuotaa jostain välistä.


Kone kävi ihan niin nätisti kuin tuollainen kolmipyttyinen voi. Hehkun jännitteet on hukassa, mutta se jäi vielä laittamatta. Asensin ja säädin vaijerit ja testasin kaukohallintalaitteen.

Citikka rupesi jurraamaan ja se oli saatava lauantaina nosturille. Lauantaille oli luvattu puolille päiville räntää, joten päädyin aamuvarhain ottamaan paatin ulos nosturin päältä ja samalla nostin moottorin takaisin paattiin.


Autosta on ilmeisesti vetoakselin uloin nivel väljä, pitää vissiin vaihtaa.

Laittelin vielä illan ratoksi venettä.


Masa-paatista jäi hieno akkukytkin, jonka ruuvasin laipioon ja vetelin johdon moottorille.


Kaukohallintalaitteelle katsoin paikan ratin oikealta puolelta. Hieman hassusti tuli tuohon aukolle, mutta ei sitä ratin vasemmalle puollellekkaan voi laittaa.
Kojetaulun isken johonkin, kun saan sähköt kunnostettua. Jos paatti toimii hyvin, saatan purkaa kansirakenteet ja tehdä tuosta avonaisen. Tuosta ratista tuleee aina haikea olo, se on meitin Ramchargerista.


 Kone paikallaan kopassa. Nyt on enään pientä askartelua jäljellä ja kaikki ikävät on tehty. Voi jättää loput vaikka kevääseen.



keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uuden vuoden kinkerit

Juhlimisen kun jättää väliin, voi keskittyä askarteluihin. Asensin Citikan katolle telineet kajakkia varten. Kun saan sen joskus haettua, voi sitten hitsailla telineisiin tuet.


Ajatuksena on pitää nuo tuolla katolla aina.

Hankin talvipyöräilyä varten nastarenkaat maasturiin.


Saa nähdä, tarvitaanko niitä ollenkaan.

Jatkoin veneen laittamista korjaamalla vannasputken alaosan.


Valoin epoksilla kumilaakerin runko-osan rakenteisiin. Nyt ei pääse vesi vuotamaan puun sisään. Pitää tuo vielä keväällä maalata.


Nostin moottorin pois, purin moottoripukit ja laitoin ne kyllästymään. Nyt haisee koko verstas tervalle, eikä ole kauhean mukava haju pitemmän päälle.


Tein moottorille asennustelineen ja kasailin kilkkeet paikoilleen. Sain koekäytettyä aattoiltana.

Jatkettiin hieman moottoripyörä-projektin kanssa. Velimiehen kanssa väännettiin pientä modifikaatiota uudenvuodenpäivän aamusta.


Vaihtomoottori ei mahtunut paikoilleen.



 Sovittamista.


Iltapäivällä.



Stuukkia haettu.


Olisi siinä vielä vähän laitettavaa ennenkuin pääsee testaamaan.